Vuoden fuksin terveiset

Heippa!

Vuosi sitten tähän aikaan minäkin juhlin opiskelupaikan varmistumista Vaasan yliopistossa, eikä sitä onnellista fiilistä helposti unohda. Nauttikaa hyväksytyksi tulleet kovan työnne saavutuksista! Syksyn odottelua helpottaakseni ajattelin vähän kirjoitella omista fuksisyksyni kokemuksista, sillä viime vuonna minut valittiin hallareiden vuoden fuksiksi.

Olen siis Laura Sunnari, 21-vuotias Oulusta kotoisin oleva tyttönen. Ensikosketukseni Vaasaan sain vasta viime syksynä, joten tullessani tänne hyppäsin täysin tuntemattomaan. Ainoa tuttuni Vaasasta oli kämppikseni, joka hänkin vietti kaupungissa ensimmäisiä päiviään ja aloitti fuksivuotensa. Kun sain tiedon opiskelupaikkani varmistumisesta aloin odottaa fuksisyksyä ja uusia haasteita innoissani, mutta muistan kyllä jännittäneeni ensimmäisiä päiviä ihan törkeästi. Yritin kuitenkin suhtautua kaikkeen rennosti, sillä järkeilin, että kaikki muutkin ovat ihan samassa veneessä.

FB_IMG_1440632519322Ensimmäiset päivät menivät todella sumussa. Kaikki oli jännää ja uutta informaatiota tuli paljon. Päivät menivät yliopiston käytäntöjä opetellessa ja illat opiskelijatapahtumissa pyöriessä. Osallistuin kaikkiin tarjottuihin tapahtumiin ennakkoluulottomasti, sillä en halunnut menettää mahdollisuutta tutustua mahdollisimman moniin uusiin ja erilaisiin ihmisiin. Lisäksi ajattelin, että ensimmäiset päivät ovat paras tilaisuus hankkia ystäviä, kun kaikki on muillekin uutta ja juttelun aihetta riittää.

IMG-20151128-WA0031

IMG-20151002-WA0029Mieleenpainuvimpia tapahtumia olivat ehdottomasti Kastajaiset, Hallariaiset, Kampusralli ja Ahventien Appro. Jokaisessa tapahtumassa oli erilaisia rasteja, joissa pääsimme suorittamaan hauskoja tehtäviä yhdessä ryhmän kanssa. Kastajaisissa ja Hallariaisissa pääsimme tutustumaan Vaasan keskustaan yhdessä muiden fuksien kanssa, kun taas esimerkiksi Kampusralli järjestettiin nimensä mukaisesti kampuksen alueella. Hallareiden omista tapahtumista täytyy mainita myös Virkaanastujaiset, missä me uudet fuksit vannoimme virkavalan ja saimme nauttia hyvästä ruuasta ja vanhojen opiskelijoiden pitämistä puheista.

IMG-20151128-WA0039

IMG_20150915_185406

Kun Kastajaisista, Hallariaisista, Kampusrallista ja muista nauruntäyteisistä tapahtumista ensimmäisten viikkojen aikana oli selvitty olin saanut lukuisia uusia kavereita ja löytänyt jopa muutaman ihanan ystävän, joiden kanssa oli helppo yhdessä kummastella Moodlen tai Weboodin käyttöä ja miettiä, että mistäs kaikki löytyykään Tritoniassa. Alkusyksyn aktiivisuus siis kannattaa, sillä yleensä mukaan tarttuu mitä mahtavampia ihmisiä.

Ajattelin tapahtumien määrän vähenevän alkuhulinan myötä, mutta jouduin toteamaan olleeni todella väärässä. Vaasassa on lukuisia korkeakouluja ja vilkas opiskelijaelämä, ja oli mahtavaa huomata, kuinka halukkaille löytyi joka viikko erilaisia urheilutapahtumia, juhlia tai muita aktiviteettejä. Kävin ahkerasti hallareiden hikoilutapahtumissa ja peli-illoissa myös ensimmäisten viikkojen jälkeen, sillä koin ne hyväksi tavaksi rentoutua luentojen ja opiskelun jälkeen. Tapahtumiin oli aina helppo mennä ja tunnelma niissä oli kaikin puolin rento ja hyvä.

FB_IMG_1441207974283

Vinkkini ensi syksylle on, että osallistut avoimin mielin tapahtumiin ja pyrit rohkeasti tutustumaan uusiin ihmisiin. Fuksisyksy on aina jännä ja ainutkertainen kokemus, joten kannattaa ottaa siitä kaikki irti. Kaikille sopivia tapahtumia löytyy varmasti, joten ei kun vaan valitsemaan. Tsemppiä tulevaan syksyyn ja onnea vielä opiskelupaikasta!

Laura