PUHHEENJOHTAJALLA ON ASIAJATA

INKKU  Inkeri Tarvainen

Kirjoittaja on Hallinnoijat ry:n puheenjohtaja ja

kolmannen vuoden julkisjohtamisen opiskelija

 

 

Hei,

Ja hyvää alkanutta vuotta kaikille hallareille ja hallarimielisille! Helmikuu on aluillaan ja hallituksen kanssa olemme saaneet toiminnan käynnistymään hyvää tahtia. Toimin vuoden 2015 Hallinnoijat ry:n hallituksen puheenjohtajana ja minun lisäksi mukana menossa meillä on yhdeksän hengen innokas tiimi, jolta ei pelihuumoria puutu.

Parit kovat faktat tähän alkuun. Olen Inkeri ja vaikuttanut maailmassa vuodesta 1993 alkaen. Opiskelen kolmatta vuotta hallintotieteitä ja pääaineena minulla on julkisjohtaminen. Ulukopaikkakuntalaisena muutin Vuasaan Pohjois-Savon kieroista ja lupsakoista metistä, susien ja iliveksien ympyröimästä pikkupaekkakunnalta nimeltä Pielavesj’. Paikkana Pielavesi on suhteellisen tuntematon, mutta sellaiset henkilöt kuten U.K. Kekkonen ja A. Ruuskanen ovat sieltä kotoisin, eli suuria immeisiä meiltä tulee noin 50 vuoden välein. Toki Pielavedellä järjestetään suomen toiseksi suosituin tapahtuma Muikkuvestivualit: tähän tutkimustulokseen tulivat pielavetiset tutkijat kun huomioitiin paikkakunnan tapahtuman kävijämäärä, tapahtuman kesto ja kunnan asukasluku. Uskon, että tutkimus on täysin luotettava ja puolueeton.

Vaasan hallintotieteet olivat minulle ensimmäinen valintakohde, enkä ole valintaani hetkeäkään katunut. Rakkaus hallareihin syttyi heti ensimmäisenä päivänä yliopistolla, kun kohtasimme tutorit, hallituksen, kanssaopiskelijat, ekan illan bileet ja tämä rakkaus vain vahvistunut toisen ja kolmannen opiskeluvuoden myötä. Puheenjohtajan rooliin en ole lähtenyt aivan tyhjin käsin, vaan aikaisempaa aktiivikokemusta löytyy tutorin, sihteerin ja tutorkouluttajan pesteistä. Aktiivihommista löytää muun opiskelijaelämän viereen opettavaisen ja erittäin mielenkiintoisen puolen, johon kannattaa ehdottomasti tutustua. Lähtekää rohkeasti mukaan kaikkeen, mihin teitä pyydetään ja olkaa aktiivisia, sillä nämä hommat tuovat opiskeluun niin paljon enemmän sisältöä kuin voisi ikinä kuvitella. Tutorillani oli aikoinaan hyvä vinkki: älä sano millekään ei.

Meillä on ainejärjestömme sisällä hyvä henki. Olemme tiivis porukka ja loistamme kaikissa sateenkaaren väreissä. Vuosi 2015 tulee olemaan toiminnantäyteinen, sillä meillä on tulossa uusia projekteja ja tapahtumia, vanhoja ja vakiintuneita perinteitä unohtamatta. Meillä on se etu, että toimintamme on edellisten vuosien ahkeran työn ansiosta hyvällä ja vakaalla pohjalla, jolloin toiminnan kehittäminen ja uusien ideoiden toteuttaminen on mahdollista. Olkaa siis rohkeasti yhteydessä, jos vaikka saatte hyvän idean liikuntakokeilujen, tapahtumien tai yhteistyömahdollisuuksien osalta.

Ensi viikolla jaamme hopeisia ansiomerkkejä ansioituneimmille jäsenillemme, liikumme hankifutiksen merkeissä, myymme sitsilippuja helmisitseille, kahvittelemme vuoden ensimmäisen kahvihetken parissa ja loppuviikosta juhlimme VYY:n vuosijuhlia. Osallistukaa, kommentoikaa ja tulkaa mukaan, sillä teitä varten me tätä kaikkea teemme!

Nyt on ensimmäinen blogiteksti kirjoitettu ja ehkä Sinun osaltasi jopa osittain luettu. Jatkossa saatte lukea muiden hallituslaisten ajatuksia, harjoittelu- ja vaihtotarinoita ja vierailevien tähtien mietteitä. Pysykää kuulolla.

Ja hei, tulkaa juttelemaan kun näätte!