PARASTA MITÄ YLIOPISTOSSA VOI TEHDÄ

Valinta Hallinnoijat ry:n hallitukseen (kavereiden kesken Halhallitukseen) on ollut yksi parhaimmista asioista mitä yliopistourani aikana on tapahtunut! Ennen viime vuoden syyskokousta olin muutaman kuukauden kestäneiden opintojeni aikana ehtinyt nähdä vain vilauksen ainejärjestötoiminnasta, mutta silti tiesin heti, että haluan mukaan. Tosiasiassa hallituksen toiminnasta näkyy jäsenistölle vain pieni osa, pääasiassa järjestettävien tapahtumien muodossa. Nämä tapahtumat ovat usein myös hallituksen kauden kohokohtia, kun esimerkiksi monien viikkojen järjestelyjen ja jännityksen jälkeen päästään sitsaamaan hyvällä porukalla.

 

Hallituksessa toimiminen vaatii tehtäväkuvasta riippuen paljon työtä joko jatkuvasti tai ajoittain. Oma hommani tiedottajana kuuluu ensimmäisenä mainittuun, sillä asioista tiedottaminen jatkuu tasaisena ympäri vuoden ja somea on myös pyrittävä päivittämään usein. Lisäksi hommiini kuuluu nettisivujen, blogin ja tenttiarkiston ylläpito ja päivittäminen, sekä yhdistyksen virallisen sähköpostin seuranta. Jatkuvasti hommia on myös tietenkin puheenjohtajalla, sihteerillä, koulutuspoliittisella vastaavalla, sekä rahastonhoitajalla. Projektivastaavat, liikuntavastaava, sekä yrityssuhde- ja yhteistyövastaavat taas työskentelevät enemmän kausittain. Usein kuitenkin seuraava tapahtuma tai hikoilu on jo valmiina tiedossa, eli projuilla ja liikuntavastaavalla on jatkuvasti työtä tiedossa. Yrityssuhdevastaavan työ tänä vuonna painottui keväälle ja alkusyksylle, kun yhteistyösopimukset uusittiin ja haalarit hommattiin itse yhteistyössä humanistien kanssa. Yhteistyövastaavan homma niin ikään painottuu tietyille kausille. Kyseinen jako ei kuitenkaan tarkoita, että esimerkiksi yrityssuhdevastaavan hommat loppuisivat sopimusten allekirjoittamiseen. Jaamme hommia hallituksen kesken ja varsinkin tapahtumien järjestämisessä kaikki ovat mukana auttamassa tarvittavissa määrin. Myös muutaman viikon välein järjestettävissä hallituksen kokouksissa suunnitellaan tulevaa ja päätetään asioista yhdessä, riippumatta siitä kenen työnkuvaan homma kuuluu.

 

Ainejärjestöhommissa pääsee myös tutustumaan muihinkin kuin vain oman järjestön aktiiveihin. Tutuiksi tulevat niin oman yliopistomme, kuin myös muiden paikallisten ja jopa muualla olevien yliopistojen ainejärjestöjen hallitukset. Tänä vuonna olemme lisänneet yhteistyötä Vaasan yliopiston omien ainejärjestöjen lisäksi myös Vaasassa oikeustiedettä opiskelevien justuslaisten, Åbo Akademissa valtiotieteitä opiskelevien politivaslaisten ja Tampereen yliopistossa hallintotieteitä opiskelevien staabilaisten kanssa. Tulevaisuudessa yhteistyötä tullaan varmasti jatkamaan ja syventämään! 

 

Ainejärjestön hallituksessa toimiminen on siis työlästä, mutta palkitsevaa, vaikka hommaa pyöritetäänkin pääasiassa pyhällä hengellä (eli palkkaa tästä hommasta ei saa). Se ei kuitenkaan missään vaiheessa ole haitannut, sillä jokainen hallarihan rakastaa kokoustaa ja hoitaa yhteisiä asioita, varsinkin kun kokous on maanantaiaamuna klo 8! Kokouksissa viihtymisestä ja hyvästä porukasta on myös seurausta se, että kokouksemme venyvät usein yli kolmen tunnin mittaisiksi maratoneiksi.

 

Voin siis täysin valehtelematta suositella ainejärjestötoimintaa kaikille opiskelijoille! Tänä vuonna syyskokouksemme järjestetään maanantaina 23.11, eli tule paikalle ja hae mukaan toimintaa!

 

Hallinnoijat ry:n tiedottaja Tapani Veija