MY LIFE EVER AFTER

Hei! Olen Essi ja olen opiskellut hallintotieteitä nyt vuoden Vaasan yliopistossa. Kun minua pyydettiin kirjoittamaan tänne hallareiden blogiin, ajattelin heti että on todella mukava hieman muistella viime vuotta, koska se on ollut elämäni muutosrikkain vuosi. Näihin aikoihin vuosi takaperin sain kuulla päässeeni sisään Vaasan yliopistoon. Nämä iloiset uutiset mullistivat elämäni täysin. Asuin siihen aikaan vielä Hämeenlinnassa vanhempieni ja siskojeni kanssa, koska olin vasta kirjoittanut ylioppilaaksi keväällä. Vaasassa en ollut edes koskaan käynyt, mutta silti kaupunki kiehtoi kaksikielisyydellään ja merenrantakaupunkina ja siksi hain ensimmäisenä vaihtoehtona Vaasan yliopistoon lukemaan hallintotieteitä.

 

Olin alusta asti todella innoissani kaikesta mitä pääsy Vaasan yliopistoon toi tullessaan. Käytännön asioita, joita piti hoitaa oli aivan hirmuisesti! Vuokra-asunnon etsiminen, kirjojen siirtäminen Vaasaan, tukihakemukset Kelalle ja kaikki muuttoilmoitukset. Asunto löytyi melko helposti ja kaikki muutkin hoidettavat asiat hoituvat ajallaan. Elokuun lopussa pakkasin reppuni lopullisesti ja muutin uuteen kotikaupunkiini Vaasaan. Muutama päivä minulla oli aikaa tutustua uuteen kotiini ja sen jälkeen alkoi opiskelu hallintotieteilijänä.

 

Ensimmäiset viikot ja varsinkin päivät olivat yhtä menoa ja meininkiä. Jo ensimmäisenä päivänä tuntui siltä, että pää räjähtää kaikesta uudesta informaatiosta ja jos päivät yliopistolla olivat tekemisen täyteiset, niin kyllä olivat myös illat. Heti ensimmäisenä iltana pääsin tutustumaan muihin hallareihin ja pitämään hauskaa uusien opiskelukavereiden kanssa. Ilta venyi pitkälle yöhön ja seuraavana aamuna piti olla aikaisin aamulla yliopistolla luentosalissa. Olin jotenkin niin huvittavaa, että uusille fukseille tehtiin heti selväksi, kuinka rankkaa opiskelijaelämä on monessakin mielessä. Fuksien pyöritys ja perehdyttäminen opiskelijaelämään huipentui kastajaisiin, jotka olivat kyllä suurien huhupuheiden mukaiset.

 

Vähitellen kun me uudet fuksit olimme päässeet sisälle yliopistoelämään, alkoivat opiskelut ja myös sitä kautta myös luennot. Aluksi luennoilla tuntui kaikki menevän täysin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta vähitellen talvea kohti mennessä alkoi oma muistiinpanotekniikka ja fokusointi olennaisiin asioihin onnistua. Ainakin itseäni hämmensi paljon, kuinka vähän luentoja loppujen lopuksi oli. Olin tottunut lukion tiuhaan aikatauluun, johon verrattuna ero on aika suuri. Tutorit kuitenkin vakuuttivat, ettei meille tylsää tule olemaan, koska lukemiseen, itse opiskeluun ja uusiin ihmisiin tutustumiseen kuluu aikaa.

 

Yliopistossa opiskelun melkein parhaimpia asioita ovat akateeminen vapaus ja akateeminen vartti. Fuksin on todella tärkeä ymmärtää, että vastuu opinnoista on todellakin itsellä. Kukaan tule hengittämään niskaan siitä, kuinka opiskelut sujuvat. Ainakin omasta mielestäni tämä on vain ja ainoastaan positiivinen asia. Täytyy vain löytää se oma motivaatio ja selkäranka opiskeluun, niin kaikki sujuu kyllä mainiosti.

11539680_974767552568161_798653223_o

11660328_974767559234827_1509491016_o

11715243_974767579234825_1561572418_o

Syksy hurahti aivan tajuttoman nopeasti ja pian elettiin jo pikkujoulusesonkia. Itse juhlin pikkujouluja kolmesti (viikon sisällä kaikki juhlat) ja hallareiden pikkujoulusitsit olivat itse asiassa ensimmäiset varsinaiset sitsini. Vaikka olin päässyt jo monesti harjoittelemaan sitsisääntöjä muissa tapahtumissa, oli todella kiva päästä oikeisiin sitsehin vihdoinkin. Yliopistoelämään kuuluu juhliminen, enkä ole kertaakaan ollut vielä juhlissa joissa ei pääse tutustumaan uusiin ihmisiin. Vaasassa on todella mahtava yhteishenki ja se on yksi suurimpia tekijöitä siihen, miksi olen kotiutunut uuteen kaupunkiin niin hyvin. Koskaan ei tarvitse olla yksin!

11665765_974767595901490_359369712_o

11706018_974767629234820_114588859_o

Vaikka lukuvuoteen sisältyi monia mukavia juhlia ja tapahtumia, niin kyllä kaikista ikimuistoisin tapahtuma oli Wykypäivät. Olin itse pitämässä rastia, joten oma rastien kiertäminen jäi hieman vähemmälle, mutta hauskaa oli. Rastien jälkeiset allasbileet olivat jotain unohtumattoman hauskaa, vaikka ihmisiä olikin aivan tungokseksi asti. Se ei kuitenkaan haitannut menoa ja pikemminkin tiiviisti vain tunnelmaa.

11715185_974767635901486_2002122042_o

Oma kesä menee nyt töitä tehdessä Hämeenlinnassa, mutta odotan syksyä jo todella paljon. Haluan päästä tutustumaan uusiin fukseihin ja viettämään aikaa taas Vaasassa asuvien kavereiden kanssa. Olen myös innoissani siitä, että sain mieluisan pääaineen eli julkisjohtamisen. On mielenkiintoista päästä hieman syvemmälle juuri siihen aineeseen joka eniten kiinnostaa. Ikävä on myös Vaasaa kaupunkina ja omaa rakasta yksiötäni. On se vaan niin, että kun on oma tupa, on myös oma lupa!

 

Vielä lopuksi haluan toivottaa kaikille uusille fukseille paljon onnea opiskelupaikan johdosta. Vaasa on ehdottomasti paras paikka hallarin olla, joten oikein lämpimästi tervetuloa!

 

Essin oma blogi on nimeltään My life ever after ja sen löytää osoitteesta http://mylife-everafter.blogspot.fi/