JOHTAJIA KOULUTTAMASSA

Harva tietää nykyisin mitä hallintotieteet ovat tai mitä sen opiskeluihin kuuluu. Kun kertoo opiskelevansa kyseistä alaa, on usein ensimmäinen kysymys ”Mikä sinusta sitten tulee? Kansanedustaja vai?”  Hallintotieteitä voi opiskella Vaasan lisäksi jo monessa muussa yliopistossa, kuten Tampereen ja Lapin yliopistoissa. Tietoisuus alasta kasvaa pikkuhiljaa, kun opiskelijat valtaavat työelämää. Näkyvyyttä saamme myös Vaasaan ja koko koulutusalallemme, kun Vaasan yliopiston yksikkö aloittaa sosiaali- ja terveyshallintotieteen koulutuksen Helsingissä vuonna 2016.

Alamme on ainakin Vaasassa ollut esillä niin yliopistolla kuin muuallakin. Muun muassa käynnissä oleva harjoittelujalkautuminen tuo hyvää näkyvyyttä hallintotieteille. Myös ylioppilaskuntamme vuosijuhlilla viikko sitten saimme osaksemme huomiota, kun Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry mainitsi juhlapuheessaan Hallarit. Toisaalta eilen eduskunnan kyselytunnilla osoitettiin tietämättömyyttä asiasta kun kansanedustaja Terhi Peltokorpi (kesk.) esitti huolensa sote-puolen johtavien virkamiesten koulutuksen puutteesta. Hän sanoi, että pääkaupunkiseudulla terveyspuolen korkeakoulutetuista johtavista kolmesta sadasta virkamiehestä lähes 200 on eläköitymässä seuraavien vuosien aikana. Helsingin yliopistossa ei voi lukea terveystieteitä ja edustaja Peltokorpi esitti syvän huolensa mistä korkeastikoulutettuja terveyshallinnon osaajia saadaan. Opetusministeri Kiuru (sd.) vastasi tiedostavansa huolen ja toivoi Helsingin yliopiston pikaisesti aloittavan terveystieteiden koulutuksen. Tieto uudesta yksiköstämme ei siis ole vielä tavoittanut päättäjiämme.

Asia on tietenkin tärkeä, mutta opiskelijoiden näkökulmasta vieras, koska harva jää opiskelupaikkakunnalleen valmistuttuaan. Vaasaankin hallintotieteiden opiskelijoita tulee joka puolelta Suomea ja osa heistä varmasti palaa kotiseudulleen, mutta moni haluaa myös Etelä-Suomeen. Samoin on varmasti myös Tampereella ja Lapissa, joten tuskin Helsinki jää ilman johtavia virkamiehiä vanhojen eläköidyttyä, vaikka siellä ei koulutusta alalle sen suuremmassa mittakaavassa järjestettäisikään kuin Vaasan yliopiston yksikkönä.

http://www.uva.fi/fi/news/sosiaali-ja_terveyshallintotieteen_maisterikoulutus_alkaa_helsingissa/

 

Tekstin on kirjoittanut Hallinnoijat ry:n tiedottaja Tapani Veija yhteistyössä Vaasan ylioppilaskunnan hallituksen vpj Aleksi Koiviston kanssa.