Siirry suoraan sisältöön

Moikka tuleva hallarifuksi ja raikuvat onnittelut opiskelupaikasta Hallintotieteiden parissa! Tämän fuksijulkaisun avulla pääset tutustumaan jo Hallinnoijat ry:n toimintaan, hallintotieteiden henkilökuntaan sekä tämän vuoden tutoreihin.  


Hallituksen tervehdys

Me olemme tulevan ainejärjestösi Hallinnoijat ry:n tämän vuoden hallitus eli tuttavallisemmin HalHallitus ja olemme täällä toivottamassa sinut tervetulleeksi Vaasaan ja yliopistomme maailmaan. Me järjestämme opintojesi vastapainoksi erilaisia tapahtumia, hoidamme opiskelijoiden edunvalvontaa ja pidämme sinut ajan tasalla asioista. Heti ensimmäisistä päivistä alkaen hallitus on täällä sinua varten ja sinun tukenasi! Hallitusesittelyt pesteittäin löydät täältä.

Tämän vuoden hallituksen puheenjohtajisto koostuu puheenjohtajastamme Nellystä, sekä varapuheenjohtajastamme Santerista. He ohjaavat hallituksemme toimintaa ja huolehtivat hommien hoitumisesta. Lisäksi Santeri toimii hallituksen sihteerinä.

Monet odottavatkin varmasti jo opiskelijahaalareita, joiden hankinta kuuluu yrityssuhdevastaavamme Iinan vastuulle. Yrityssuhdevastaava vastaa myös erilaisista jäseneduista sekä yhteistyösopimusten solmimisesta. Toiminnan kulissien takana rahastonhoitajamme Lauri huolehtii yhdistyksemme taloudesta. Operatiivinen vastaavamme Helmi huolehtii esimerkiksi ainejärjestötiloistamme sekä hoitaa yhdistyksen juoksevia asioita.

Fuksiviikot ovat täynnä tapahtumia ja niiden, sekä muiden Hallinnoijien tapahtumien järjestämisestä vastaavat projektivastaavat Kerttu ja Jaakko. Heidän apunaan toimii myös mahtava projektijaostomme. Tapahtumien järjestämisestä vastaa myös kulttuuri- ja liikuntavastaavamme Oskari, joka yhdessä kulttuuri- ja liikuntajaoston kanssa järjestää kaikenlaisia hyvinvointi- ja työelämätapahtumia, kuten ”Hallarit hikoilee”-tapahtumia.

Fuksiviikkojen menon ohessa alkaa myös opinnot, ja koulutuspoliittiseen vastaavaan Roopeen voikin olla matalalla kynnyksellä yhteydessä, kun kysymyksiä herää. Uuden alkaessa informaatiota voi tulla paljon kerrallaan ja fuksiviikoilla someista ja tiedotuskanaviltamme löytyy paljon tärkeää tietoa. Hallinnoijien viestintävastaava Nilla pyrkii parhaansa mukaan pitämään juuri sinut ajan tasalla ja välittämään tietoa eteenpäin sujuvasti. 

Seuraavaksi pääset eteenpäin puheenjohtahanne Nelly Honkimaan tervehdyksellä!


Puheenjohtajan tervehdys


Koulutusalavastaavan ja amanuenssin tervehdys

Marja Vettenranta
Koulutusalavastaava, hallintotieteet
029 449 8175
marja.vettenranta@uwasa.fi

Onnittelut opiskelupaikan johdosta! Vaasan yliopiston kaunis kampus on valmiina vastaanottamaan uudet opiskelijat. Olet lämpimästi tervetullut osaksi tiedeyhteisöämme ja haluamme olla luottamuksesi arvoinen. Yliopisto-opinnot tuovat mukanaan paljon uutta ja tuntematonta; uudet opiskelumuodot, uudet ystävät ja ehkä myös uuden kaupungin. Tuutorit, omaohjaajat sekä opettajatuutorit auttavat sinua opintojen alkutaipaleella. Mutta muista, että aina on olemassa joku jolta voi kysyä mitä tahansa! 

Hallintotieteiden koulutuksessa pyritään jatkuvasti vastaamaan työelämän muuttuviin tarpeisiin. Opintojesi aikana opit etsimään uutta ja soveltamaan saamaasi tietoa erilaisissa yhteyksissä. Olemalla avoin uusille asioille sekä olemalla osa yhteisöä, jossa luodaan uutta, tulet löytämään oman polkusi ja saamaan hyvät eväät tulevaisuutta varten. Tavataan hallintotieteiden opintojen merkeissä! Aurinkoista kesää!



Susanna Mäenpää
Amanuenssi, hallintotieteet
susanna.maenpaa@uwasa.fi


Onnittelut opiskelupaikasta – ja lämpimästi tervetuloa opiskelemaan Vaasan yliopistoon! Opintojen aloittaminen on ainutlaatuinen ja jännittävä hetki. Edessäsi on monia mahdollisuuksia oppia uutta, löytää omat kiinnostuksen kohteesi ja tutustua uusiin ihmisiin. 

Opinnot käynnistyvät syksyn orientaatiopäivillä, joissa saat alkuperehdytyksen yliopisto-opiskeluun ja hallintotieteiden opintoihin. 

Tietoa tulee paljon, mutta kokonaisuus hahmottuu ajan myötä. Kun ensimmäiset opintojaksot alkavat ja arki yliopistolla vähitellen asettuu uomiinsa, mieleesi voi nousta monia kysymyksiä.

Amanuenssina olen tukenasi opintojen suunnittelussa – ole yhteydessä, kun haluat jutella opinnoistasi tai kaipaat neuvoa. 




Vuoden 2026 hallintotieteiden tutorit

Alta löydät hallinnoijien upeat vuoden 2026 tutorit. Tutorit toimivat syksyllä henkilöinä, jotka opastavat uusia opiskelijoita opiskelijaelämän aloittamisessa heidän saapuessaan yliopistoon ja Vaasaan. Tutorit ovat yleensä toisen tai myöhemmän vuosikurssin opiskelijoita. Tutoreiden tehtävänä on auttaa sinua kaikessa mahdollisessa fuksiviikkojen aikana! Tulet saamaan omalta tutoriltasi viestiä ennen opintojen alkua. Löydät kuitenkin jo nyt ihanien tutoreidemme esittelyt, kun selaat alemmaksi fuksijulkaisuamme. mutta vieläkin tärkeämmiksi tukihenkilöiksi varmasti muodostuvat meidän omat hallaritutorimme, jotka fuksiviikkojen ajan ohjaavat ja auttavat sinua kaikessa ja toimivat tiennäyttäjinä ja oppaina yliopistomaailmaan.


Moro työryhmälle!

Ensinnäkin, onnee opiskelupaikasta! Oot päätyny aika bängeriin mestaan 😉
Mää oon Elsa Nisula, 21, tein hallaritutor ja hyvistutor! Oon Valkeakoskelta 😝 Vaasassa asunut nyt vuoden. Jos oisin kodinkone, oisin vedenkeitin, koska tykkään puhuu ja pöhistä iha hirveesti!

Olin tosi skeptinen tänne muutosta, koska en tienny Vaasasta yhtikäs mitään aikasemmin, mut tästä mestasta on tullu mun toinen koti. Tääl kaikki on niin poikkitieteellistä ja super hyvä pöhinä. Etenkin tapahtumissa pääsee törmäilee uusiin ihmisiin, niissä suosittelen käymään rohkeesti! Vaik aluks kuuluukin jännää niin no stress, kyl me just sun paikka löydetään <3

Täst tulee ihan paras fuksisyksy, hihii en malta ees itte odottaa! Mun oma fuksisyksy oli UPEE, ottakaa tekin kaikki ilo irti! Ja tietty matalalla kynnyksellä oo yhteydessä meihin tutoreihin, jos tulee yhtään mitään, ollaan tääl just sua varten

Pus, nähään syksyllä!!
ig @imelsanisula, tg @elsanisula

Moikkaa!

Mä oon Veera 19v ja Vaasaan oon tullut Alajärveltä (löytyy kartalta Etelä-Pohjanmaalta). Syksyllä oon tokan vuoden hallari ja yksi maistertutoreista! Vaasasta oon tykänny tosi paljon ja tällä parasta on ihmiset ja opiskelijaelämä. 

Vapaa-ajalla mut löytää varmaan salilta, kahvilasta tai opiskelijatapahtumista. Tykkään myös höpöttää ihan mistä vaan, joten tulkaa vaan nykäsee rohkeesti hihasta syksyllä! <3

ig: veerarullpakka

 

Moi, mä oon Emil Aatamila, 21v ja toimin syksyllä hallaritutorina! Muutin Vaasaan viime syksynä Helsingistä, mutta kauiten oon varttunut Espoossa. Syksyllä mulla alkaa toka opiskeluvuosi.

Onnittelut opiskelupaikasta ja tervetuloa Vaasaan! Vaasa on kaunis merenrantakaupunki, jossa on hyvä ja tiivis opiskelijayhteisö. Mulle Vaasaan muutto oli iso elämänmuutos, mutta oon kyllä tykästyny Vaasaan ja saanut paljon uusia kavereita fuksivuoden aikana.

Odotan syksyä ja teidän tapaamista innolla. Fuksisyksy on ikimuistoista ja super hauskaa aikaa! Me tutorit ollaan tällä teitä varten, jos on mitään mielenpäällä tai muuten jännittää<3

Hyvää kesää teille ja toivottavasti nähdään syksyllä!<3

Instagram ja telegram: emilaatamila

 

 

Heipsuu!

Oon Emma Lahdenperä 19v ja toimin ensisyksynä maisteritutorina. Oon synnynnäinen raumalainen ja ens syksynä toisen vuoden hallari🫶🏻

Onnittelut uudesta opiskelupaikasta🔥🔥Teit hyvän valinnan! Toivottavasti Vaasa tarjoilee mahtavan uuden asuinpaikan just sulle. Vaasa on itelle ollu ihana uusi asuinpaikka, josta löytyy kaikki tarpeellinen kompaktissa koossa. On ollu myös mahtavaa tutustua uusiin ihaniin ihmisiin😘 

Fuksisyksy varmasti jännittää mut siitä selviää!! Suosittelen käymään avoimin mielin kaikenlaisissa tapahtumissa🙏🏻

En malta odottaa et fuksisyksy alkais jo<3 

Nähdään syksyllä?!?

Ig. emmalahdenpera

 

Moiksuuu!

Ihan alkuun mielettömästi onnitteluja kaikille uudesta opiskelupaikasta!

Mun nimi on Lilja Taival, oon 21-vuotias toisen vuoden hallintotieteiden opiskelija ja toimin nyt syksyllä yhtenä teidän uusien fuksien tutoreista. Mä saavuin alunperin Vaasaan Lahdesta (eli Suomen Chicagosta) ja ihastuin tähän paikkaan kyl heti! 

Vaasa on mitä upein opiskelukaupunki, eli te ootte valinneet aivan oikein! Mun ihan lempi muistoja täältä on ehdottomasti oma fuksisyksy ja varsinkin se, että sain ihania ystäviä siinä matkalla. Suosittelen kaikkia lähtemään matalalla kynnyksellä mukaan tapahtumiin, vaikka alussa varmasti vähän jännittääkin. Uskon et meillä tulee olee aivan upee fuksisyksy! Innolla jäänki odottamaan, että nähdään kaikki kesän jälkeen Vaasassa <3

Ig & tg: liljataival

 

 

Moro! Mä oon Tilda Lahtinen ja 2. vsk. hallari. Syksyllä toimin kandi- ja liikkatutorina. 

Paljon onnea uudesta opiskelupaikasta ja ”hallari” arvonimestä. (Ellei sulla ollut sitä jo ennestään.) Oot tehny erinomaisen valinnan! Ootan jo innolla syksyä, koska Vaasa on maailman paras paikka viettää opiskeluaikaa. Täällä poikkitieteellisyys ja tapahtumat on priimaa. Pian sä pääset kokemaan tän kaiken itse ja oikeesti ymmärtämään, mistä mä höpisen. 

Jos herää kysyttävää, niin pistä viestiä Telegramissa! Tg: Tilsner

Ps. Vien palstatilaa myös kohdassa ”vuoden fuksi” enkä yritä olla kuin Heikki Silvennoinen muuan Rapakymppi-sketsissä. 😀  Selaile siis vuaren fuksin osioon, jos haluut kuulla lisää Vaasan menoista. Nähdään syssyllä ja ollaan kuulolla!

 

 

Moikka kaikki! 

Oon Aino, 20 v ja oon Vaasaan tullut viime syksynä Lappeenrannasta. Toimin syksyllä hallaritutorina <3

Suuret onnittelut opiskelupaikasta! Vaasa on todella kaukana mun kotikaupungista enkä tuntenu täältä vielä ketään niin muutto jännitti tosi paljon. Kuitenkin Vaasasta on löytynyt ihania kavereita ja Vaasassa on muutenkin ollut kivaa asua <33 Opiskelijayhteisö on täällä tosi yhteisöllinen ja erityisesti tapahtumissa pääsee hyvin tutustumaan uusiin ihmisiin sekä me tutorit autetaan teitä aluksi kaikessa!

Fuksisyksy oli ihan parasta aikaa enkä malta oottaa et pääsen tutustumaan teihin syksyllä! Jos joku askaruttaa niin muhun voi olla yhteydessä pienellä kynnyksellä! 

Instagram: ainotamminen_

Telegram: ainotamminen

 

 

Moikka!

Oon Eero Aittokallio, 21v ja syksyllä hallaritutorina! Muutin Vaasaan Hyvinkäältä viime syksynä, joten toinen opiskeluvuosi syksyllä edessä. Tykkään urheilla ja vapaa-aika kuluukin etenkin salin, lenkkeilyn ja padelin merkeissä.

Onnee vielä just sulle opiskelupaikasta! Vaasassa opiskelu ja asuminen on ollu mulle elämän parasta aikaa ja mä oon ihan varma, että myös ens syksystä tulee ihan mahtava. 

Mua ainaki jännitti opiskelujen alottaminen vieraassa kaupungissa. Muistakaa kuitenkin, että kaikki muutkin on täysin samassa tilanteessa. Kannattaa lähtee avoimin mielin messiin tapahtumiin ja hengailuihin, niin pääsette tutustumaan huipputyyppeihin. Vaasan opiskelijayhteisö ei tuu pettämään!

Ootan innolla teijän näkemistä. Muistakaa että tutoreiden puoleen saa aina kääntyä. Pidetään paras fuksisyksy!!!??!!?!?

 

 

Moii<3

Oon Jenni Lehtonen, 22 vee ja toimin syksyllä yhtenä hallaritutoreista!!! Alunperin oon Jämsästä. Tykkään viettää aikaa kavereitten kaa, matkustella ja tanssia<3

Ensinnäkin super paljon onnea kaikille opiskelupaikasta! Mä en ollut koskaan aiemmin käynyt Vaasassa ennen omaa fuksisyksyä, mutta nyt voin sanoa, että Vaasa on ollut super viihtysä ja yhteisöllinen opiskelijakaupunki. Mun vinkki fuksisyksyyn onkin lähtee rohkeesti mukaan erilaisiin tapahtumiin. Niissä tutustuu uusiin ihmisiin ja saa varmasti ikimuistoisia kokemusia<3

Ootan innolla tulevaa syksyä, fuksisyksy on ihan super ihanaa ja ainutlaatuista aikaa. Jos tulee mitä vaan mieleen, meille tutoreille voi tulla aina juttelemaan! Nähdään syksyllä:)

Ig: Jennilehtonen

 

mooooii!

Oon Markus, oon 20 vuotias ja tuun alunperin Orivedeltä. Toimin syksyllä kansainvälisten opiskelijoiden tutorina. 🙂

Tervetuloa Vaasaaaaaaan!!! Täällä on kaikkee hauskaa luvassa teille. Teidän fuksisyksystä tulee varmasti upea ja unohtumaton, joten heittäytykää ja nauttikaa. 

Vaikka oonki kv-tutor tuullaan varmaan näkeen syksyllä about kaikissa opiskelijatapahtumissa. 

ig & tg @maakkuvaakku

 

Moikka! <3

Oon Sonja Tarkiainen, 22 v. ja toimin yhtenä hallaritutoreista tänä syksynä! Alotan syksyllä mun kolmannen opiskeluvuoden. Vaasaan oon alun perin muuttanut Hyvinkäältä ja vapaa-ajalla tykkään paljon käydä uimassa ja kiipeilemässä 🙂

Paljon onnea opiskelupaikasta, ihanaa, että valitsitte Vaasan! Vaasa on kaupunkina super kaunis ja täällä on pienestä koosta huolimatta paljon tekemistä ja harrastusmahiksia. Yliopistolla meillä on ihana yhteishenki niin alakohtaisesti kuin poikkitieteellisestikin! Meillä opiskelee ihmisiä joka puolelta Suomea, ja tuutte varmasti tapaamaan paljon mahtavia tyyppejä!

Syksy jännittää varmasti teitä kaikkia, mutta suosittelen teitä lähtee paljon kaikkeen mukaan ja käymään tapahtumissa, ottakaa kaikki irti teiän fuksivuodesta! Tietysti oman jaksamisen mukaan, välillä on hyvä pitää paussiakin 😉

Nähdään syksyllä <3

ig: sonjaamandaa & tg: sonjatarkiainen

Moikkuu! 

Mie oon Sara, 21v ja syksyllä toimin hyvis- ja vaihtaritutorina. Oon asunu vähän siellä sun täällä, mut sanon aina olevani Lahesta. Rakastan musiikkia, elokuvia ja taidetta, joten vapaa-aika meneekin usein näiden parissa.

Hei suuuper isot onnittelut opiskelupaikasta, aivan mahtavaa et oot valinnu just Vaasan yliopiston! Ite oon kotiutunu tänne niin hyvin, ja voisin väittää et meil on yks Suomen parhaimmist opiskelijayhteisöistä!

Fuksisyksy (ja koko vuosi) oli mulle unohtumatonta aikaa ja niin uskon sen olevan myös teille. Tervetuloa ja nähdään syksyllä <3

ig: sarasattas & tg: sarasofiaaaaa

Moii! <3

Mä oon Erika, 20 v Tuusulasta ja toimin syksyllä hallaritutorina! Syksyllä alkaa mun toinen opiskeluvuosi  ja vapaa-ajalla tykkään käydä salilla ja olla ystävien kaa. 🙂

Niiiin paljon onnea opiskelupaikasta, oot tehnyt täydellisen valinnan, kun oot päättäny lähtee opiskelemaan just Vaasaan!!!

Fuksina varsinkin ekoilla viikoilla tulee superisti kaikkee uutta ja jännää niin mun vinkkinä, että kaikkeen positiivisella asenteella ja rohkeesti mukaan nii kaikki järjestyy. Varsinki me tutorit ollaan teiän tukena ja teitä jeesaamassa, eli matalalla kynnyksellä rohkeesti kysymää, jos tulee mitää mieleen!

Nähään syksyllää??!!!

Ig: erikamanssila & Tg: erikamanssila

Moikka! 

Onnea opiskelupaikasta. Mä oon Santtu ja toimin tulevana syksynä vaihtaritutorina. Oon 20v ja ensi vuonna toisen vuoden opiskelija. Olen kotoisin Kauhavan seuduilta. 

Varsinkin Vaasaan muuttaminen voi olla aika raskasta, sitä enemmällä syyllä kannattaa ottaa kaikki ilo irto vielä opiskelujen alkuvaiheessa. Vaikka olen tekemissä pääosin enemmän vaihto-opiskelijoiden kanssa, niin minua voi myös vetää hihasta jos on jotain kysyttävää.

Nähdään fuksisyksyllä!



Moikka kaikki <3

Mä oon Aliisa Hakomäki, 22v ja toimin tänä syksynä yhtenä hallaritutoreista! Syksyllä starttaa mun toinen vuosi Vaasassa ja tänne muutin Härmästä. Vapaa-ajalla tykkään viettää aikaa kavereiden kanssa sekä urheilla.

Ihan ekaks isot onnittelut opiskelupaikasta! 🫶 Ootte tehny huipun valinnan hakiessanne Vaasan yliopistoon. Vaasa on tosi viihtyisä ja kaunis opiskelijakaupunki, jossa kaikki on sopivan lähellä. Yliopistossa parasta on ehdottomasti yhteisöllisyys ja rento ilmapiiri, täällä on helppo tutustua uusiin ihmisiin ja löytää oma porukka.

Alku voi tuntua jännittävältä, varsinkin jos muutto uuteen kaupunkiin on edessä, mutta siitä ei kannata stressata liikaa. Fuksisyksy on täynnä tapahtumia, uusia kokemuksia ja huikeita tyyppejä, joten mukaan kannattaa lähtee rohkeasti kaikkeen. Niissä hetkissä syntyy usein parhaat muistot ja ystävyyssuhteet ❤️

Nähdään syksyllä!!  Ig: aliisahakomaki

Moikka!

Oon Miila Nieminen, 22v ja kotosin Tampereelta. Syksyllä alkaa mun toinen opiskeluvuosi, ja samalla pääsen toimimaan hallaritutorina. 

Super paljon onnea opiskelupaikasta! Vaasa on aivan ihana opiskelukaupunki ja opiskelijaelämä täällä on tosi yhteisöllistä. Fuksisyksy tulee varmasti oleen täynnä uusia kokemuksia ja unohtumattomia hetkiä <3

Ootan jo innolla, että päästään tutustumaan ja viettään yhessä huippu syksy!

Ig: miilasofia


Vuoden fuksi

Vuoden fuksi on omalla toiminnallaan ollut luomassa vuosikurssin yhteishenkeä sekä hallarihenkisyyttä. Hän on osallistunut aktiivisesti tapahtumiin pitkin syksyä ja osoittanut siellä hyvää heittäytymiskykyä sekä kiinnostusta opiskelijaelämää ja hauskanpitoa kohtaan. Alla vuoden 2026 fuksin tervehdys:

Superisti onnea uudesta opiskelupaikasta ja välkommen till Vasa, sinä uusi hallarifuksi. Sulla on edessä maailman paras matka!

Mun nimi on Tilda Lahtinen, oon 22-vuotias ja kotoisin Eppu Normaalin luvatusta kaupungista eli Ylöjärveltä. Hallintotieteet oli mun ykkösvalinta, ja se on osoittautunut täysin oikeaksi päätökseksi, sillä fuksivuosi tarjosi enemmän kuin osasin odottaa. Vaasassa muhun voi törmätä Hallinnoijien omalla ainejärjestöhuoneella, eli Haltsikalla, tai monissa tapahtumissa, joita täällä riittää. Toimin myös PiMussa sekä meidän ainejärjestön kulttuuri- ja hyvinvointijaostossa, joiden kautta on kertynyt paljon ihania muistoja ja kokemuksia.

Muutin Vaasaan täysin sokkona, enkä ollut käynyt koko kaupungissa ennen kuin saavuin tänne muuttokuorman kanssa. Samalla muutin ensimmäistä kertaa yksin asumaan, ja kieltämättä nämä muutokset jännittivät. Uusi kaupunki, uusi elämäntilanne ja uudet ihmiset. Kuitenkin heti ensimmäisenä orientaatiopäivänä sain huomata, miten sydämellinen tutor ja hauska fuksiryhmä mua odotti. Siellä tutustuin mun parhaimpiin ystäviin, ja muutenkin fuksisyksy tarjosi mahdollisuuden kohdata monia mahtavia tyyppejä. Yksin asuminenkin muuttui nopeasti helpoksi, ja onhan siinä oma fiiliksensä, kun saa tehdä kodista täysin oman näköisen ja siivota vain omat jälkensä.

Opinnot yliopistossa jännittivät aluksi, sillä opiskelusta oli välivuosien myötä ehtinyt kulua aikaa. Alussa tuli paljon uutta vastaan, mutta jutun juonesta sai nopeasti kiinni. Omasta fuksiryhmästä ja tutorista löytyi sekä tuki että kannustus uuden opetteluun. Tee asiat omaan tahtiin ja uskalla pyytää apua, kun sitä tarvitset. Muista, että et ole yksin, ihan varmasti joku muukin miettii samoja kysymyksiä kuin sä. Kun sanot ääneen, mikä askarruttaa, asiat usein selkiytyvät nopeasti.

Opiskelijaelämä Vaasassa on ylittänyt kaikki odotukset! Vaikka olin jo etukäteen innoissani, todellisuudessa tämä kokemus on ollut vieläkin parempi. Tapahtumat ystävien kanssa ja kaunis Vaasa ovat tarjonneet parastaan. Täytyy silti muistaa, että runsas sosialisointi voi myös väsyttää, joten varaa aikaa itsellesi ja pidä kiinni omista rajoistasi. Kannustan kuitenkin osallistumaan oman jaksamisen mukaan mahdollisimman paljon, sillä juuri osallistumalla saat tästä kokemuksesta eniten irti. Se tekee susta rikkaamman uusien tuttavuuksien, naurun ja muistojen kautta.

PS. Älä jännitä ruotsin Duolingo-streakkia tai mielellään mitään muustakaan. Asioilla on tapana järjestyä!

Sä klaaraat tän homman! Ole reilusti oma itsesi, tutustu rohkeasti uusiin ihmisiin ja nauti tästä ajasta.

Tsemppiä tulevaan syksyyn ja pidä hauskaa

Jos tulee jotain kysyttävää, laita matalalla kynnyksellä viestiä!

Tg: @tilsner


 


Ihanaa fuksisyksyä!